|
Pätkä omaa mikrohistoriaa... Oma tietokoneharrastukseni lähti liikkeelle suoraan 16 bittisistä vuonna 1990 kun kasasin kovalla työllä ansaitsemani kesätyörahat ja suuntasin paikalliseen Info kirjakauppaan. Sitä ennen oli tietysti lehtiä tutkittu ja kavereilta kyselty, joten päätös kauppaan mentäessä oli selvä: [Atari] sen olla pitää... No miksi, taidat miettiä... Syy oli yksinkertaisesti se, että kellään ei ollut sellaista konetta lähimaillakaan ja halusin jotakin erilaisempaa. Amigaa tosin tarkkaan mietittiin, mutta kavereiden puheet sen jatkuvasta kaatuilusta eivät saaneet minua vakuuttuneeksi, saati sitten ne kerrat kun kävin sillä pelailemassa. Toki grafiikka ja äänet olivat hienoja, mutta pelien huono toimivuus ei innostanut (nykyisin tosin arvelen sen johtuvan huonoista kopioista ja levyvirheistä). Atarissa viehätti helppokäyttöisyys ja halpa hinta. Joten kaupasta lähti mukana [520STFM] ja PHILIPS CM8833 värinäyttö. Kone oli esittelymalli ja siten hieman halvempi. Lisäksi kaupantekijäisiin tuli Powerpack -joka sisälsi yli 20 peliä ja muutaman hyötyohjelman- sekä ihkauusi Fighter Bomber lentosimulaatio. Niin kiire oli kotiin, että puolet tavaroista jäi kauppaan ja täytyi heittää kaksi reissua. Laitteisto kasvoi hiljalleen ja mukaan tuli tulostin. Kaikki tarpeellinen oli mahdollista tehdä 512 kilon muistilla ja ilman kovalevyä. Kolme vuotta kului ja kaikkea tuli kokeiltua peleistä ja Basic ohjelmoinnista bisnesohjelmiin asti. Vuonna 1993 oli aika vaihtaa konetta. Kaupasta kannettiin 520STFM:n seuraaja [1040STE]. Uusittu väripaletti ja DMA ohjattu stereoääni olivat hieno lisä ja megatavun muistiavaruus tuntui riittävän mihin hyvänsä. Lisämausteeksi vuosien varrella tuli lisälevyasema, skanneri, mustavalkonäyttö jolla sai 640x400 tarkkuuden. Alkoipa vihdoin hieman ennen STE:n markkinoilta katoamista ilmestyä koneen ominaisuuksia tukevia pelejäkin. Tyytyväisenä totesin, että niin ylistetty Amigan äänipiiri oli vihdoin lyöty. 50 kHz:n näytteenottotaajuudella ei Amiga päässyt äänen puhtaudessa lähellekään. Viimeisin hankinta koneeseen oli Saksasta asti tilattu DMA->SCSI adapteri, jolla avautui aivan uusi maailma kovalevyttömälle Ataristille. 120 megainen kovalevyasema ja tuplanopeusromppu saivat pöytätilaa Atarin vierestä. STE:n aikakaudella tutustuin myös muihin koneisiin. Paikalliselta kirpputorilta löytyi [Amiga 500] monitorilla varustettuna ja päätin tarttua tilaisuuteen. Vanhana ST fanina olin jo unohtanut Amigan pelien suorituskyvyn ja leuka lattiaan tippuen pelailin Shadow Of The Beast kakkosta ja Lotus Turbo Challenge kakkosta. Olin jo lopettaa koko Ataritouhut, mutta Amigan hyötyohjelmien taso ja konstikas käyttäjäliittymä ei koskaan saanut minulta plussaa. Päätin jättää Amigan pelikoneeksi ja jatkoin hyötykäyttöä STE:llä. Hiljalleen alkoi mielessä piipahdella ajatus aloittaa kotimikrojen keräily ja aloin tutkia yhä tarkemmin Keltaisen Pörssin ja Palstan ilmoituksia sekä kierrellä lähipaikkakuntien kirpputoreja. Seuraavaksi tuli hankittua [Atari 130XE], jolla pääsin tutustumaan elämään ennen ST:tä. Mukaan tuli tosin vain muutama pelimoduuli, joten ohjelmointia tai mitään muutakaan ei onnistuttu testaamaan. Sitten löysin kesätorilta Kouvolasta [kuusnelosen] ja kasettiaseman. 150,- hintaan ei voinut kieltäytyäkään ja kone tuli raahattua kotiin. Nopeasti piuhat kiinni ja kokeilemaan. Olin lukenut paljon kuusnelosen legendaarisesta SID äänipiiristä ja odotin innolla pelin latautumista. Kun musiikki alkoi pauhata olin ällikällä lyöty. Kovana syntikkamusafanina huomasin että C64 kykenee tuottamaan hämmästyttävän lähelle kuulostavia analogisyntikoiden soundeja. Edelleen paras [tietokonemusiikki] on mielestäni C64:llä sävellettyä ja lempibiisejä ovat Cybernoid ja Cybernoid 2, Outrun ja monet Rob Hubbardin mestariteokset. Seuraavaksi onni hymyili jälleen ja sain työpaikan Anjalankosken Sanomista. Eräältä kurssilta pääsin työharjoitteluun kyseiseen firmaan. Halusin sinne ainoastaan kuultuani että lehti tehdään Macintosh tietokoneilla. Macit ovat aina olleet mielestäni loistavia koneita. Ensikosketuksen saatuani ostin halvalla käytöstä poistetun [Macintosh IIci:n] (joka hajottuaan toimii purettuna diskiboxina). Muut koneet jäivät hetkeksi kun jäin koukkuun Macin kanssa. Opettelin koneen salat nopeasti läpi ja kiitän onneani että tulin ostaneeksi aikoinani ST:n. Koneet ovat perustasolla graafisine käyttöjärjestelmineen hämmästyttävän lähellä toisiaan. Silloin ymmärsin miksi ST:tä kutsuttiin köyhän miehen Macintoshiksi. Nykyään työssäni toimin sivunvalmistajana sekä pidän huolta lehtemme 14 Macintosh koneesta. Ja jos joku olisi väittänyt muutama vuosi sitten että joskus työskentelen sanomalehdessä olisin nauranut päin naamaa ja rajusti :) Töihin päästyäni alkoi koneiden hankkiminenkin helpottua. STE jäi Macin tultua taloon hieman taka-alalle. Hajonneen IIci:n korvasi malli IIfx, joka 40 MHz:n kellotaajuuksineen ja isoine kovalevyineen sekä muisteineen tarjosi hyvän kotikoneen. Lisäksi alkoi taloon hiljalleen tippua muitakin koneita. Nykyään kokoelmista löytyy Amstradin, Applen, AST:n, Atarin, Commodoren, Panasonicin, Philipsin, Sega, Sonyn ja Spectravideon laitteita. Muutamina välähdyksinä mainittakoon [Atari 2600], [Apple IIe], [Philips G7000] ja [3DO]. Kaikkiaan koneita on hankittu noin nelisenkymmentä -joista 16 on Atareita- muutaman vuoden aikana. [Spectrumia] olen etsinyt, muttei ole mistään löytynyt, joten nelikasikutoseni toimii "Spectrumina" emuloiden konetta. Mac IIfx:llä olenkin pärjännyt vielä tähän päivään asti jolloin äskettäin ostin [Atari Falcon030] koneen ja palasin takaisin Atarin käyttöön. 14 megan muistinlaajennuksen jälkeen on kone ollut kovassa käytössä ja teenkin sillä kaiken mitä vain voin. Viimeksi asensin käyttöjärjestelmäksi moniajon osaavan MagiC 6.0:n ja Jinneen. Käyttis lyö helposti laudalta niin Windowsit kuin Macinkin käyttikset ja tilaa ei kokonaisuus vie edes viittä megaa kovalevyltä, ja keskusmuistiakin kuluu vain 2.5 megaa. Mielestäni ei aina tarvita uusinta tekniikkaa asioiden toteutukseen. Kerran hyvin tehty konsepti toimii vielä vuosienkin päästä. Vaikka nykyään teenkin töitä 300 MHz PowerPC prosessorilla varustetulla MacG3 koneella töissä ja kotona niin jostain kumman syystä vaan teen monia samoja asioita vanhoilla koneillani mihin muka nykypäivänä tarvitaan uusinta tekniikkaa olevat laitteet. Toki tekniikkaa tarvitaan varsinkin ammattimielessä, mutta harrastuspohjalla ehtii hitaammallakin. Esimerkiksi Apple mainosti MacOS 8 käyttiksen yhteydessä ensimmäisenä mahdollisuutta kopioida ja tuhota tiedostoja taustalla samaan aikaan kun konetta voi käyttää johonkin muuhun. Atarin ST sarjalle 90-luvun alussa tehty Neodesk tarjosi tämän ominaisuuden ainakin nelosversiossaan. Eipä vaan monikaan ole huomannut että monet nykyisin "uudet" ominaisuudet ovat olleet olemassa ST:llä ja Amigalla jo vuosia ennen kuin Microsoft tai Apple on ne "keksinyt". Innostusta vanhoihin koneisiin en oikein muuten osaa selittää. Tuntuu vaan jotenkin niin mukavalta palata "siihen vanhaan hyvään aikaan" kun mikään firma ei dominoinut markkinoilla, pelit olivat muutakin kuin korealla ulkokuorella varustettua 3D grafiikkaa ja koneiden sielunelämän ymmärtämiseen tarvittiin muutakin kuin hiiri... Se on sitä nostalgiaa. Intel Outside! © Marko Latvanen 1999 [Takaisin] |
