PSX: Atari Anniversary Edition Redux

 

 

Julkaisija

Infogrames

Tiimi

Digital Eclipse

Vuosi

2002

Tyyppi

Retro-kokoelma

Kontrollit

Pad tai hiiri

Minimivaatimukset

Sony PlayStation

Testattu

Sony PlayStation 2, DualShock

Pelaajia

1-2

Tapahtumapaikka

70-80 luku ;)

Atarin ostaessaan Infogrames julkaisi putiikin 30-vuotisen taipaleen kunniaksi 12 peliä käsittävän retrokokoelman PC:lle sekä Dreamcastille. Jokusen aikaa tepasteli pääkopassa ihmetys siitä, miksei plätty löytänyt tietään monen ataristin nälkäisen pleikkarin sisuksiin. No, käännös tuli viimein ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, sen sai hankittua peräti Suomesta. Oman versioni löysin Huuto.netistä ja vieläpä tuliterässä avaamattomassa paketissa. Kukaan "suurista" postimyyntifirmoista ei Game Housea lukuun ottamatta vaivautunut vastaamaan kysymyksiin pelin löytymisestä, hävetkää!

Alkuinnostus oli kova, sillä pitihän mukana tulla myös Atari-friikille tuiki tärkeä tarra, taustakuvia, ikoneita sun muuta maustetta. Mitään näistä ei kuitenkaan Infogramesin lupauksista huolimatta PSone-versiossa näkynyt, joten ensifiilis koki kolauksen. Ilmeisesti faktat oli kopioitu PC-versiosta ja laitettu sellaisenaan myös pleikkariversion infosivulle. No tietysti peli on se tärkein, joten virtaa ilmoille ja lettu mustaan torniin.

Alkuruudun perusteella ainoa havaittava asia on se, että kokoelman on kassannut Digital Eclipse. Mitään muuta ei intro tarjoakaan. Olisi sitä odottanut vähintään kivaa animaatiota vaikkapa Atarin alkutaipaleelta. Käsi posauttaa starttinappia ja ruutuun aukeaa päävalikko. Selkeästä menusta on helppo valita haluamansa. Mikäli pelit eivät ole tuttuja entuudestaan, pyörii pikkuruudussa alkudemo hieman previkkaa antamaan. Hupia tarjotaan sieltä Atarin aamuhämäristä ja suurin osa vielä legendaarisina vektoripeleinä. Ehkäpä siitä syystä, että Midway omistaa uudempien Atari-pelien oikeudet. Tarjolla on Asteroids, Asteroids Deluxe, Battle Zone, Black Widow, Breakout, Centipede, Pong, Space Duel, Tempest, Warlords ja pari muuta.

Itse arcadepuoli on toteutettu varsin mallikkaasti aina loistavaa ääniemulaatiota myöten. Jokaisessa pelissä saa vaihdella elämien lukumäärää, vaikeustasoa, taustagrafiikan olemmassaoloa, piirtotarkkuutta sun muuta. Kabinetin reunojen laittaminen ruutuun on hieno idea ja luo tunnelmaa. Valitettavasti homma vaan toimii vähän niin ja näin, sillä pelialueen pienentyessä ei ruudun antimista ota mitään tolkkua, ainakaan vektoripeleissä. No, iki-legendaariseen Pongiin se sentään sopii kuin kapula neliöön.

Vaan voihan vetinen itku ja hammasten lisäkiristys, itse pelattavuus karsii peli-iloa kuin kevätaurinko lumikinosta. Kuvittelin analogisen tattiohjaimen istuvan toimeen kuin kärpässieni sammalikkoon, mutta näinhän sitä luulisi. Kumma kyllä pelattavavuus on säädetty niin julmetun herkälle, että pienikin hipaisu PS2:n tattiin lennättää vaikkapa Breakoutin mailaparan telkkarin laidasta lattialle koirien pureskeltaviksi. Niinpä tarkkuutta vaativat pelit voi unohtaa, tai ainakin niistä nauttiminen on tehty julmetun haastavaksi. Oma Atari-lempparini Centipede kärsii samaisesta ongelmasta ehkä eniten. Siinä vaiheessa kun kärpästä sun muuta luonnon luojan keksimää kesäkivaa pyörii ruudussa kuin hyttystä suvessa, tekee mieli testata moneenko kerrokseen sen kärpäslätkän saikaan taiteltua. Iso paha punainen MIKSI? täyttää TV-ruudun. Digitaalilla pelaaminenkaan ei tuo lohtua aiheeseen, sillä ötökän kiihtyvyydellä jätettäisiin Schumacherkin lähtökuoppiinsa. Lootan mukaan peli tukee myös pleikkarin hiirtä, mutta omistuspulan vuoksi ei mokomaa vikisijää päässyt testaamaan. Ilmeisesti pelattavuus on sitten suunnattu hiirulaiselle, ainakin toivottavasti...

Onneksi sentään Pong on varsinkin hieman keveämmässä mielentilassa (=humalassa) kaverin kanssa ihan yhtä hauskaa kuin silloin aikoinaan viihteen ensihistorian ravistellessa tulevia pelimiehen alkuja mustavalkotöllöjen ääreen. Asteroidsin molemmat olomuodot ovat ihan ok. Erikoismaininta on annettava myös Warlordsin nerokkaalle idealle. Peli on Breakoutin ja Pongin välimaastosta, mutta jokaisella neljästä pelaajasta on oma linnakkeensa, jota on samalla suojeltava vastustajalta. Myös Tempestin peluu sujuu varsin mallikkaasti, vaikkakin mieli himoitsee piakkoin Jaguarin tajunnan räjäyttävää Tempest 2000:a. Kun kerran vektoritekniikka on hallussa, olisi ollut hauska nähdä levyllä myös jompikumpi Star Wars -peli.

Mikäli PC-version pelattavuus on samanlainen, pistää kummastelemaan, mihin ihmeeseen kokoelmaa tarvitaan. MAME + pelien rommit ajavat asian paljon paremmin ja ovat vieläpä kaiken lisäksi ilmaisia. Konsolilla asian vielä ymmärtää. Vaikka ruutua katselisi kuinka Fujin muotoisten lasien läpi, jää suuhun kiireinen maku. Aiheesta olisi kyllä ollut rutistettavissa enemmänkin, mutta naposteleehan sen näinkin, jos ei ole talossa konttoripömpeliä, eikä pääse MAMElla pelaamaan. Silti kokoelma on myynyt retropeliksi yllättävän hyvin. Tähän mennessä se on löytänyt tiensä yli 300 000 talouteen ympäri sinistä planeettaa.

Itse arcadekäännösten oheisohjelmaksi rompulla on jälkiruuaksi Atarin perustajan Nolan Bushnellin haastatteluita. Nämä muodostuvatkin hetimiten letun kiinnostavammaksi antimeksi, sillä Bushnell kertoo Atarin syntymisestä, Pongista ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta. Ja vieläpä itse haastattelukin on tehty juuri siellä, mistä menestys käytännössä alkoi. Aivan oikein, samaisen kuppilan kiinteistöstä, josta ensimmäinen Pong-laite herätti maailman kiinnostuksen videopeleihin. Rupattelun lisäksi levyllä on kuvagalleria, josta hahmottuu rompun nimikkeiden mukaisia esitteitä, mainoksia ja kotiversioiden kuvia klassisten Atari-konsoleiden eri formaateissa. Nämäkin tosin on nähty jo netissä kauan sitten, mutta tarjoavat mielenkiintoista informaatiota aloitteleville Atari-faneille tai henkilöille, joille itse internet ei ole vielä tullut tutuksi.

Kaiken kaikkiaan kokoelma on ainakin Atari-faneille pakko-ostos, mikäli sen sattuu jostakin löytämään. Mutta mikäli pidät retropeleistä, etkä omista Macciä tai PC:tä, kannattaa oma taskuarcade noukkia alennuskorista, mikäli niitä sinne asti riittää. Itse en tuosta viihteestä lähtisi täyttä hintaa maksamaan.

 

© Marko Latvanen / Olipa kerran Atari... 2006