Atari ST: Hotrod
	Julkaisija Activision Tiimi - Vuosi 1989 Tyyppi Ajo Kontrollit Joystick Minimivaatimukset Atari ST, 512k, RGB/TV Testattu Atari 520STe, 4Mb, Philips CM8833II, Zipstick Pelaajia 2 Tapahtumapaikka Keskellä kaupunkia ja välillä metsän poikki kahlaten Hotrod on alunperin SEGA:n arcadehitti vuosien takaa. Kuten nimestä voi päätellä, on tarkoituksena kaahata ja lujaa. Ylhäältä kuvatulta radalta kerätään mukaan polttoainetta ja tuohta. Jokaisen kilpailun päätteeksi piipahdetaan putiikin kautta ostamaan nopeampaa rautaa auton sisuksiin. Lähikaupan tarvikkeisiin kuuluu mm. siipiä paremman pidon aikaansaamiseksi, eri tasoisisia renkaita seuraavaksi ajettavasta maastosta riippuen, turboja ja supernopeita moottoreita. Kesken kisan tieltä löytyy kaiken maailman tavaraa, kuten bensaa ja yllätys yllätys, rahaa. Radoilta löytyy myös kivoina ekstroina muun muassa oikoteitä, junaratoja ja myös itse junia. Yhdistäpäs kaksi viimeksimainittua ja sano näkemiin työllä ja vaivalla hankitulle tuliterälle moottorille :-) Alkukuva on peruskamaa ja arcadeversiosta löytyvälle animaatiolle on annettu varmaankin muistisyistä kalossia. Autot ja maasto eivät sen suuremmin erotu edukseen harmaasta massasta. Radanvarsi on lähes poikkeuksetta täynnä pikkuanimaatioita, kuten käsiään taputteleva yleisöä, junia ja muuta kohtalokasta. Ratasuunnittelu on vaihtelevaa, mutta toisinaan tahtoo iskeä ahtaan paikan kammo. Kaahaa siinä tuhatta ja sataa kun kummallekin puolen tietä ei mahdu edes Anjalankosken Sanomien lauantainumero. Jos ja kun kisa on ajettu maaliin, viedään ratojen sankaria rahatukon ja valmiin animaation kera paikallisen kauppiaan juttusille. Samalla ruudusta näkee seuraavan kilpailun ajoalustan. Kaupassa ei kauaa kuhnailla, kymmenen sekuntin kuluttua lentää asiakas pellolle osineen ja matka jatkuu kohti seuraavaa osakilpailuvoittoa. Putiikin varustetaso on kiitettävä ja mukaansa saa ostaa vain yhden tuotteen kerrallaan. Tietysti kunnolla töppäiltyään kamat hajoavat autosta. Ultimate Ripperillä kohellettuani löytyi spritesarjoista myös arcadehallista tutut lumivyöryt ja poliisit, mutta itse pelissä kumpaakaan ei ainakaan reilun sadan tason jälkeen näkynyt missään. Ehkäpä skoudet jäivät kassajonoon donitseineen... Äänipuoli ei tarjoa minkäänlaisia ahaa-elämyksiä. Ben Dalglishin tyypillisen segamainen "anteeksi-että-olen-olemassa" pimputus soi taustalla herättämättä sen suurempia lisäfiiliksiä. Pelattavuus vaatii harjoittelua, sillä kärry tuntuu tottelevan tikun liikkeitä liiankin tarkasti. Alkuun paikoin kapeilla radoilla tekisi mieli karjua täysillä ja heittää joykkari nurkkaan. Pelattavuuteen kuitenkin tottuu parin radan jälkeen ja voittoja alkaa napsahdella kuin Schumille konsanaan. Autot käyttäytyvät tien pinnasta ja kaupan herkuista riippuen kiitettävän erilaisesti. Hieman harjoiteltuaan saa jäällä aikaiseksi komeita kurveja 'ala "kahva edellä mutkaan". Mukana on syvyyttä lisäämään myös yhtäaikainen kaksinpeli, joka toimii hienosti. Alkuun peli tuntuu siis hankalalle, mutta kymmenen minuutin perästä alkaa homma sujua. Maaliin ei aina tarvitse ehtiä ykkösenä. Kunhan polttoainetta on tarpeeksi, eikä kärkiauto pääse ruudusta pakoon, jatkuu kisa seuraavaalle etapille. Kilpakumppaneita radalla on kolme, ja autot voivat ajaa toistensa yli vaurioitumatta. Vauhdista tiputtuaan saa sakkoja 20 bensayksikköä ja auto tipahtaa baanalle takaisin. Sikäli piirre on ärsyttävä, että kilpuri lentää radalla mihin sattuu, ja usein edessä on uusi kolari seinään. Se, voiko pelin pelata läpi, ei vielä ole selvinnyt. Reilun sadan kisan jälkeen totesin, että nyt riittää ja paiskasin ajohanskat tiskiin...	Historia Juttuhakemisto Liittimet Hyötyä & Huvia Juttuja Testattua   Pääsivulle Oma kokoelma Huuto.net
	© Marko Latvanen / Olipa kerran Atari... 2006