Atari TT Unix

 

Monet ATK-harrastajat kasvoivat 8-bittisten mikrojen kanssa sulassa sovussa. Kun IBM vuonna 1983 esitteli PC:n, monet olivat pettyneitä sen huonoihin grafiikka- ja ääniominaisuuksiin puhumattakaan liian moninumeroisesta hintalapusta. Harrastajat hyppäsivät PC:n yli 16-bittisiin Amigaan tai Atarin ST -malliin, jotka tarjosivat aikaansa nähden hurjasti tehoja hintalappuunsa verrattuna. Monet olivat 80-luvun puolenvälin jälkeen vakuuttuneita siitä, että seuraava suuri käyttöjärjestelmä oli UNIX. Alan lehdet saarnasivat UNIXin tulemisesta. 16-bittisten mikrojen marssiessa käyttäjien pöydille se sai lisää julkisuutta ja C-kielen myötä, joka oli kehitetty UNIX-järjestelmän kirjoittamiseen, pääsi jokainen ottamaan hieman näppituntumaa asiaan.

Heti kun Atari sai 520ST:n tuotannon kunnolla käyntiin, huhut 68020-pohjaisen UNIX-systeemin kehittämisestä pyörivät alan harrastajien keskuudessa. Monet odottivat innolla laitetta. Kun Apple vuonna 1988 julkisti Macintosh II:n, Apple ilmoitti myös kehittelevänsä koneelle UNIX-systeemiä. Mac II:n perusmallit olivat 020-pohjaisia, joten koneet oli päivitettävä MMU:n (Memory Management Unit) puutteen vuoksi.
Applen versio UNIXista oli Unisoftin ohjelmoima ja oli System V versio 3.1. CeBIT messuilla Hannoverissa oli Atarilla esitellä 68020-pohjainen prototyyppi, joka pyöritti UNIXia. Myös Atari oli kääntynyt Unisoftin puoleen etsiessään sopivaa UNIX-versiota.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Atari ilmoitti hyppäävänsä 020-prosessorin yli suoraan 030-pohjaiseen koneeseen nopeamman prosessorin ja sisäänrakennetun MMU:n vuoksi. UNIX-klooneja oli kuitenkin alkanut jo ilmestyä myös ST:lle. Minix, OS-9 ja Mirage mainittakoon noin esimerkiksi. Koska ST ei kuitenkaan sisällä MMU:ta, eivät sen UNIX-systeemit pystyneet tarjoamaan muistisuojausta. Muutoinkin ST oli turhan hidas kone useamman kuin yhden prosessin ajamiseen kerrallaan.

Vuonna 1988 ST:n suunnittelija Shiraz Shivji jätti Atarin. Tilalle astui Roy Good, josta tuli Atarin tuotantopäällikkö. Hän vastasi TT:n tuotannosta. Atarin Saksan osasto antoi Goodin tekemän muistion vahingossa lehdistölle. Muistiossa kuvattiin tarkasti TT:n arkkitehtuuri ja jokainen saksalainen Atari-lehti julkaisi takuuvarmasti mehukkaat uutiset. Artikkelin perusteella Atari suunnitteli kahta eri TT:n versiota; normaalia pöytäkonetta, sekä minitornissa olevaa TT/X-mallia. Muistiossa oli myös kuvattu Atarin UNIX pääpiirteittäin.

Roy Good työskenteli ennen Atarille tuloaan Fortune Systemsillä, joka oli yksi ensimmäisiä yrityksiä UNIX-pohjaisten työasemien markkinoilla. Mukaansa Good otti Atarille myös Ralph Rodriguezin ja Henry Plummerin, joka oli UNIX-ryhmän vetäjä. Muut mukanatulijat olivat Alan Char, Michael Nowicki ja Rob Hudson, joka vastasi X-Windowsin kääntämisestä.

Kun seuraava CeBIT-messu vuonna 1989 avautui, kaikki luulivat näkevänsä TT:n. Masiinaa ei kuitenkaan näkynyt missään. Odotettu TT ilmestyi silmäparien ihmeteltäväksi muutamaa kuukautta myöhemmin Atari Fair -messuilla. Alkuun keskusteluja käytiin paljolti koneen ulkonäöstä. Messuilla oli kuusi TT:n prototyyppiä. Kone ei ollut vielä aivan valmis, esimerkiksi korkeimmat resoluutiot eivät vielä toimineet. UNIXia ei esitelty, mutta mukana oli osa Atarin kehittäjätiimiä vastailemassa kysymyksiin. Good jätti Atarin pian messujen jälkeen ja uusi mies oli nimeltään Richard Miller. Hän työskenteli aiemmin Transputer-projektin parissa Englannissa. Hänen hommansa oli saada TT vihdoin valmiiksi ja tuotantoon.

Syyskuussa 1989 UNIX-ryhmä työskenteli edelleen hyvin varhaisten TT:n prototyyppien kanssa. UNIX pyöri jo koneessa, mutta sen ajamiseen tarvittiin ulkoista konsolia. Atari halusi tarjota asiakkailleen muutakin kuin pelkän rungon. Tavoitteena pidettiin graafista systeemiä, joka sisältäisi helppokäyttöiset ohjelmistot ylläpitäjille.
Ohjelmistot alkoivat selventyä vuoden toisella puoliskolla ja Atari käytti SUNin työasemia ja X-terminaaleja ohjelmistojen tuotantoon. Yhteistyötä tehtiin varsin tiiviisti englantilaisen Unisoftin ja ranskalaisen NSL:n kanssa. Unisoft toimitti kernelin ja NSL graafisen käyttöliittymän sekä sen rakentamiseen käytettävän FaceMaker-ohjelmiston.
Vuoden lopulla UNIX-ryhmä sai vihdoin käsiinsä viralliset TT-koneet. Pian X-terminaalit saatiin kytkettyä TT:n perään. Verkotus tapahtui Adaptecin Nodem nimisellä SCSi->Ethernet adapterilla. Myöhemmin saksalainen Riebl tarjosi käyttöön VME-pohjaista Ethernet-korttia ja Atari hyväksyi sen viralliseksi Ethernet-kortikseen.

Vuoden 1990 CeBIT messujen kynnyksellä osa tiimistä lensi Pariisiin NSL:n päämajaan kehittämään muutamia ylläpitäjän työkaluja FaceMakerin uusimmalla versiolla. Vielä kahta päivää ennen messuja X Server ei suostunut toimimaan ja Atari lennätti Bob Hudsonin Pariisiin saattamaan projektin loppuun NSL:n avustuksella.
Vaikka aikataulussa ei aivan pysyttykään, esitteli Atari UNIX-versionsa joka tapauksessa. Messujen ensimmäisenä päivänä Atari osti X Terminalin ja liittivät systeemin TT:n perään. Siinä se vihdoin oli, UNIX System V 3.2 TT:n ruudulla. Myöhemmin Henry Plummer valotti Atarin UNIX-strategiaa lehdistölle tiedostustilaisuudessa.

Seuraavina kuukausina Atari palkkasi useita ihmisiä viimeistelemään ylläpitäjien työkaluja. UNIXin tuotantopäälliköksi palkattiin Art Pruzynski. Hänen vastuullaan oli hankkia koneelle ohjelmistokehittäjiä ja rakentaa jakelukanavat. UNIX-maailmassa tapahtui kuitenkin jotakin suurta. AT&T julkisti System V:n version 4.0 ja lupasi laittaa lopun yhteensopivuusongelmille. Commodore hyppäsi kyytiin ja julkaisi System V 4.0:n Amigalle.
Atari Fair -messuilla vuonna 1990 Atari esitteli vihdoin UNIX System V 3.2:n, X11 R3:n ja OSF/Motifin TT:lle. TT/X:stä ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään. TT030:n myynti aloitettiin heti messujen jälkeen ja kone pyöritti softaa 32MHz:n kellotaajuudella. TT:n Unix-versiot olivat kuitenkin 16MHz:n malleja, koska FPU aiheutti suuremmalla nopeudella ongelmia UNIXin alla. Ongelma saatiin kuitenkin ratkottua. Atari ilmoitti messuilla kuitenkin, ettei versiota 3.2 tule koneen mukana. Atari aloittikin System V 4.0:n työstämisen TT-muotoon.

ASV, eli Atari System V 4.0, esiteltiin CeBIT-messuilla vuonna 1991. Softa oli edelleen beta-asteella, mutta kaikki tarvittava oli olemassa. X11 versio 4, OSF/Motif, XFaceMaker2 ja WiSH2 -graafinen käyttöliittymä, sekä ylläpitäjän työkalut. Messujen aikana ilmeni muutamia X Server ongelmia ja Atari joutui imuroimaan uuden version Lontoon toimistosta. Serverin koko oli tarinan mukaan 800kiloa ja modeemin nopeus mittavat 1200 baudia :)

Pruzynskillä piti kiirettä ASV:n ohjelmistotuottajien kanssa. Henry Plummer jätti projektin kesällä ja hänen saappaisiinsa työryhmässä astui Ralph Rodriguez. Vuoden 1991 Atari Fair -messuilla Atarilla oli vihdoin esiteltävänään julkaisukelpoinen versio ja kehittäjien softa saatiin liikenteeseen saman vuoden marraskuussa.

Samalla Atari julkisti Falcon040:n, joka pohjautuisi Motorolan 68040-prosessoriin. Varsinkin Atarin UNIX-työryhmä odotti konetta innolla, sillä X-Windows ei juuri tehoilla mässäillyt TT:llä. Moni toivoi koneen olevan esillä vuoden 1992 CeBIT-messuilla. Kuten odottaa sopikin, ei näin käynyt. Sen sijaan Atari esitteli viimeisen kotitietokoneensa, Atari Falcon030:n. Myös ASV oli näytillä ja se pyöritti myös joitain ohjelmia, kuten Z-Mailia. Atari sai valmiiksi viimein myös kotikäyttäjien version ASV:stä. Systeemin kääntämisestä Falconille alkoi kierrellä huhuja, mutta kesällä 1992 Atari keskeytti niin UNIX- kuin melkein kaikki muutkin tietokoneprojektit ja ryhmälle näytettiin kalossia. UNIX oli esillä vielä kertaalleen Atari Fair -messuilla vuonna 1992. ASV:n viimeinen versio lähetettiin päivityksenä kaikille ohjelmistokehittäjien version tilanneille.

Talvella 1992 Atarilla alkoi dramaattiset vaiheet yrityksen palatessa juurilleen videopelien pariin ja loputkin tietokonekehityksen rippeet keskeytettiin. No, joka tapauksessa TT ja UNIX valmistuivat värikkäiden vaiheiden jälkeen sittenkin. Ja mistäpä sitä tietää vaikka jossainpäin maailmaa vielä pyörisikin muutama TT / ASV -yhdistelmä.

Softapuolella ehti kuitenkin vielä tapahtua, kun Atari vuonna 1993 julkaisi MultiTOS-moniajokäyttöjärjestelmän. MultiTOS osasi hyödyntää TT:n MMU:ta ja tarjosikin moniajoa muistisuojauksella varustettuna. Softa pohjautui jo kauan kehityksensä aloittaneeseen MiNT-kerneliin, jonka ohjelmoijana toimi kanadalainen Eric Smith. Atari päätti myöhemmin palkata Smithin ja MultiTOS alkoi syntyä.

Itse järjestelmänä MiNT on varsin lähellä UNIX System 7 ja monet UNIX-apurit löysivätkin tiensä MultiTOSille ja MiNTille. Jopa X-Windowsista on tehty oma versionsa. Vielä nykyäänkin MiNT-systeemiä kehitetään edelleen Frank Naumanin johtaessa projektia ja se toimii kaikissa vähintään 68030-pohjaisissa Atareissa.

 

 

© Marko Latvanen / Olipa kerran Atari... 2006