Alternative Party -raportti

 

Komppaniassa paikalla:

Marakatti (Olipa kerran Atari / ArkiSTo)
Aldor

Masiinat:

Atari Mega STE 4 + CD-ROM
Amiga "Blizzard IV" 1200

Muuta:

Vino pino romppuja, monitori ja kilometri piuhoja

Huom! Koska kaikki tapahtui niin ihmeellisellä vauhdilla ja koska kaikki olivat niin väsyneitä, että ajantaju hukkui viikonlopun aikana johonkin, pahoittelemme artikkelissa mahdollisesti esiintyviä virheitä :)

Torstai
Jo monena vuonna on pitänyt AltPartyille lähteä, ja vihdoin aikataulut ja talouden sai siihen malliin, että moinen oli mahdollista. Edellisenä iltana pakkasimme masiinat tiukan pähkäilyn jälkeen. Tilaa kun oli niin vähän ja kaikki olisi pitänyt saada mukaan :)

Päädyimme loppujen lopuksi Atari Mega STe:hen, jolla tämänkin artikkelin raakaversio kirjoitettiin Partyilla ja Amiga 1200:n. Ja vielä tietysti romppuasema Atarille softaa varten. Deluxe Paint olikin jo valmiina kovalevyllä, joten ei muuta kun kamat kasaan.

Perjantai
Duunissa lyötiin lehti kasaan ja ihme kumma, tällä kertaa kaikki toimi loistavasti. Töistä selvisin kotiin klo 13.10 otettuani Mazda 323F GT:stä irti kaiken sen minkä jäisellä tiellä pystyin. Kuin pienoinen pyörremyrsky saimme laukut kasaan ja runttasimme kamat Mazdaan. Koirat vielä mukaan ja ei muuta kun kohti Ummeljokea. Siellä jätimme hauvat äitimuorin hellään huomaan ja totesimme myöhästyvämme ekasta dösästä. Onneksi ja ihmeeksi moinen kulkupeli meni myös toisen kerran Helsinkiin saman iltapäivän aikana. Matkaan lähdettiin siis 14.30 ja vihdoin saavuimme linja-autoasemalle varttia vaille kolme. Murphyn lain mukaisesti dösä oli tietysti myöhässä 20 minuuttia. No siinä odotellessa petti monitorin sisältävästä kassista kantoremmi ja ruutu lävähti maahan. Onneksi pudotusta oli vain kymmenisen senttiä. Että sikäli...

Dösämatka sujui muitta mutkitta ja asemalle saavuttiin joskus kuuden maissa. Altparty-kartta kourassamme aloitimme retkemme paikan päälle ja parinkymmenen sanoinkuvailemattoman kylmän minuutin jälkeen pääsimme Glorian oven eteen. Vihdoinkin perillä. Avaijaiset siis missasimme, mutta päästiinpä sentään mukaan.

Tyhjää pöytätilaa oli alakerrassa vielä jäljellä ja pääsimmekin loistopaikoille suoraan CPU-stagen kulmalle, jossa oli jo teknopoppia tarjolla vaikka millä mitalla. Ylhäällä olevalla parvella sijaitsi FPU-stage, mutta se oli jo tupaten täynnä. Keskellä yläparvea oli AltPartyn komentokeskus.

Pakkasen rääkkämät koneetkin kumma kyllä toimivat ilman moitteen sijaa. Jopa maahan tipunut Philips CM8833 pelitti kelvollisesti. Scart-liitin oli hieman ottanut damagea, mutta kyllä sieltä piuhasta lopulta löytyi asento, jossa kuva näkyi oikeilla väreillä.

Kamoja purettaessa huomasimme, että korput tietenkin jäivät mihin lie, joten perjantai-ilta meni kovalevyltä toimivan softan varassa. Amiga toimi mainiosti siihen asti kun Aldor sai päähänsä ruveta konffaamaan set-uppia saadakseen Captured Dreams-demon toimimaan. No lopputulos oli, ettei masiina tahtonut buutata enää mihinkään systeemiin. Illan mittaan Amyn Start-uppi saatiin kuitenkin rakennettua lähes entisen kaltaiseksi.

Loppuilta meni ihmetellessä ja kierrellessä, sekä tietenkin Llamatronia pelatessa. Koneita löytyi joka lähtöön. Pääasiassa tarjonta koostui Commodore ja PC-tavarasta, mutta olipa mukana pari ST:tä, Atari 2600, Oric, Vectrex, kottaraispönttö-Macceja, Acornin 32-bittinen ihmemikro, Intellivision, Philips Videopac ja pari MSX-konetta.

Vaan ihme vasta oli Pentium kolmonen, jonka päällä kökötti erikoinen Hooverin 50-luvun imurista kyhätty härveli, joka sisälsi kaiuttimet ja muuta tekniikkaa. Koneella soiteltiin SID-biisejä ja imurissa olevat valot välkkyivät samaan tahtiin. Mieletön kapistus! Vierestä löytyi vielä Amiga-evankelista, joka saarnasi MorphOS:n mahtavuudesta. No, kyllähän se komealta näytti, mutta enpä silti Atareistani moisen takia luopuisi mistään hinnasta.

Ennen democompoa juteltiin pariin otteeseen Jeff Minterin kanssa ja otettiin parit fotot. Minter oli otettu nähdessään Llamatronin toiminnassa vuosien jälkeen ja olikin todistamassa tilannetta kun Aldor pyöräytti pelin läpi. Kysyimme Jeffiltä, olisiko Llamatronista kenties tulossa uutta versiota uudemmille koneille. Jeff sanoi, että suunnitelmissa on ollut, kunhan ensin saa muut projektit alta pois.
Piakkoin Byterapersin pojat saapuivat paikalle näyttävästi laittamalla FPU-stagelle mielettömän "Posti" lakanan ja lauloivat "Pikku-kakkosen Posti"-biisin ennen asettumistaan aloilleen.

Vihdoin kun Alternative-bändit lopettivat soitantansa, alkoi illan kohokohta, eli democompot.

Ensin katseltiin Invitation Introt, joista kieltämättä vain GBA:n intro jäi mieleen. Introt olivat suurimmaksi osaksi PC:lle, mutta joukosta löytyi myös Java, Perl5+vt100 ja VIC-20 entryt. Tämän jälkeen ilta päätettiin Non/Disqualified democompoon. Suurimmaksi osaksi tarjonta koostui PC-roinasta, mutta onneksi joukossa oli myös kunnon wanhan ajan henkeen istuvia demoja. Ja tulipa ihmeteltäväksi naamataulumme eteen ensikerran Linuxilla maustettu PlayStation 2, jolla tAAt esitteli nätin "Laatukauraa" nimisen demonsa. Ongelmia compossa aiheutti projektori, joka ei oikein osannut tahdistaa muutamaa demoa, joten lopputulos jäi arvoitukseksi. Ikävä juttu koodareiden kannalta.

Kun demot olivat pulkassa, alkoi nuokkuminen pöytien ääressä silmät ristissä. Vielä oli kuitenkin ohjelmaa tiedossa, sillä juuri nukahtamisen rajamailla screenille paukahti Nuon-pelikonsolin Tempest 3000 peli. Silmät paukahtivat auki kuin ladon ovet. Komialtahan tuo näytti, joskaan ei ehkä niin agressiiviselta kuin edeltäjänsä Jaguarilla. Aikansa sitä pällisteltyäni ottelu kääntyi nukkumatin eduksi klo viiden maissa aamuyöstä. Yösija löytyi kätevästi pöydän kulmalta. Unta ei tosin ehtinyt kertyä paria tuntia enempää, sillä Tempest 2000:sta tuttu technoraita toivotti tervetulleeksi uuteen päivään. Oli aika piirtää Altparty-logo, eiköhän sen tehneet kaikki omalla tavallaan.

Lauantai
Aldor oli valvonut koko yön vääntäessään grafiikka Amigalla pysyen ST-biisien voimin hereillä. Kun meikäläinen heräili, painui Aldor untenmaille. Parin tunnin lepohetken jälkeen uskaltauduimme ovesta ulos, tosin vain nälän ajamana. Pirun kylmää edelleen. Shoppi löytyi korttelin päästä, vaan korput eivät. Aikamme kierreltyämme saavuimme PC Superstoren lukittujen ovien kautta Akateemiseen kirjakauppaan ja saimme vihdoin korppuja. Gloriaan palattuamme ajattelimme ottaa erän muutamia klassikoita. Samalla havaitsimme, että Mega STE + HD-korppu + teipinpala = kaikkea muuta kuin toimivia DD-diskejä. Apu löytyi jälleen kerran Aggressionin "konttorista" ja JayMSA:n hankinnan jälkeen alkoi homma luistaa. Vastapuolella pöytää Pihti väänsi hullun lailla koodia SuperCPU laajennetulle C128:lle. Vaan hetken päästä kuului klassinen "kops" ja nukkumatti korjasi koodarin parempaan talteen tuokioksi.

Myöhemmin päivällä pääsimme testaamaan Tempest 3000 -peliä ja vaikkei se screeniltä katsottuna vaikuttanut Tempest 2000:n veroiselle, muuttui mielipide ohjaimeen tartuttuamme kertalaakista. Aivan uskomaton meininki. Näin ne pelit pitäisi tehdä, herran jestas sentään!!! Ei ole aikoihin mikään peli ollut noin mukaansa imaiseva. Pisteissä velimies vei pidemmän korren reilulla 355000 pisteellä ehtien leveliin 19. Itse hyvänä kakkosena näin peliä pari leveliä pidempään, mutta bonuksia jäi taas jälleen noukkimatta. Eipä silti, kyllä omakin 251000 ja rapiat pisteen saldo lämmitti mieltä noin ensikertalaiseksi, No, kerran elämässä tilaisuus päättyi sikäli hyvin, että itse Jeff vakuuttuui pelitaidoistamme ja kehaisi keräämäämme pistesaldoa. Maailma ei ollut enää entisensä :)

Kuin seitsemännessä taivaassa kekkaloimme alakertaan taas Mega STe:n kimppuun. Ja eihän siinä kauaa mennyt kun oli jo kertakaikkisen vastustamatonta pyytää Jeffiä signeeraamaan kone. Aldor otti nimmarin myös Amigaansa. Näitä masiinoita ei voi enää rahalla ostaa :)

Hetken perästä nähtiin Minterin uusin PC-luomus, Gridrunner++, joka vakuutti varsinkin psykedeelisellä äänimaailmallaan. Ja vihdoin näin myös jotakin Windows XP:ssä toimivaa ;) Illan muita compoja odotellessa kukin touhusi mitä sattui. Jossain vaiheessa Vectrex-koodarikin vaipui hetkeksi uneen, tosin heräten Aldorin nappamaan fotoon. Miekkonen tosin sammui välittömästi salaman välähdyksen jälkeen uudestaan. Vahinko, ettei ilmettä saanut filmille. Siinä olisi Piilokamera ollut kevyttä kauraa äskeisen rinnalla.

Edessä istunut Amiga/C128-trio teki varmaan maailman ennätyksen Super Frogin pelaamisessa, sillä aina kun kyseiseen suuntan katsoi, pyöri ruudussa vihreä sammakko seikkaillen milloin missäkin vaihtuen vain hetkeksi Rick Dangerousiin tai muuhun viime vuosisadan lopun supersankariin. Mutta sitten kojahti jälleen. Hetken hiljaisuus ja screenille velloi aimo pläjäys demoja laajentamattomalle Vicille. Voihan vieteri, saako Vicillä aikaan tuota? Kylläpä pistivät esitykset käsitykseni uusiksi koneen mahdollisuuksista kun laitetaan oikeat ihmiset asialle. Mm. varsin upea PWP:n demo. Enpä ollut ennen nähnyt Wolfenstein-moottoria Vicciin ahdettuna. Aivan MIELETÖNTÄ mitä vajaan neljän kilotavun muistilla saa aikaiseksi. Samalla kun Vic pyöritti demoja, sai viereisellä screenillä tutustua PS2:n koodaamisen saloihin. Kätevästi tuntui homma pojilta käyvän. Välillä tiimi pyöritteli PS2:n SNES-emulaattoria ja mitä milloinkin.

Compojen odottelun aikana homma venähti melkoisesti ja tuntui siltä, että kaikki Viccidemotkin oli käyty läpi. No kun AltPartyillä ollaan niin ei muuta kuin luovuutta käyttöön! Vicillä voi siis tehdä muutakin... Siitä osoituksena mm. screenillä pelattu "interaktiivinen" jätkänshakki. Homma toimi siten, että järjestäjät piirsivät Vicillä ruudukon isolle screenille, josta sitten partylaiset kävivät valitsemassa oikean ruudun kämmenellään. Kesken pelin järjestäjän kirjoittaessa ruutuun "Thinking" repesi koko sali mielettömään naurunrätkätykseen.

Väliaika tuli käytettyä tehokkaasti ST:n parissa ja heitettiinpä kehiin demoja koneesta. Vanha kunnon Oids, jota muuten ei ilmeisesti koskaan tehty kuin ST:lle herätti ansaitsemaansa huomiota ja demonstraation jälkeen eräs kaveri mietti, että tuohan pitäisi tehdä uudelleen PC:lle. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta. Tietenkään Oids ei toiminut TOS 2.06:n alla, mutta aikansa taisteltuamme saimme taivuteltua koneen hyväksymään Wanhan kunnon TOS 1.0:n korpulta ja Oids pyörähti käyntiin kertalaakista :) Ja tunnistettiinpa yläkerrasta Omegan Grotesque-demon soundtrack miltei välittömästi.

Seuraavana vuorossa ollut Quake-kisa saatiin vihdoin käyntiin. Ja kun kerran Alternative Partyilla ollaan, ei sitä ihan tavanomaisesti pelailla. Pahaa aavistamattomille kilpaveikoille kun näkymät tarjottiin nimittäin asciina, mikä toi humoristisen osansa meille katsojille. Ole siinä sitten naama peruslukemilla kun pelaajaparka viuhtoo kirveellä seinään tai juoksee pitkin happoaltaita. Muut luonnollisesti näkivät kaiken normaalina grafiikkana ja naurunrätkätyksen oli pakko kuulua Hesan linja-autoasemalle saakka. Samaan aikaan Aldor haastoi enklantia yläkerrassa "kulttuurikeskustelussa".

Pitkin iltaa järjestettiin myös piirrustuskisoja. Ensimmäisessä piirrettiin ponttoonikala ja aikaa oli mittavat puoli tuntia. Varsinkin D-Bugin kuva oli todella upea. Sitten oli vuorossa kisa, jossa oli 30 sekuntia aikaa piirtää hengentuotos paperille. Aihe jäi huomaamatta. Muut kisat jatkuivat Live Vocal Music-, Love Music- (jossa muuten Tequen raskaampaa musiikkilaatua oleva biisi oli todella upea ja vei voiton), Photo-, ja B/W Video -compoilla ennen Partyn kohokohtaa, eli Alternative Demo Competitionia. Omalta osalta pikkukisojen seuraaminen jäi vähän puolitiehen, sillä vanha ST-kaveri Jake saapui parin masiinan kera Partyille ja juteltavaa riitti varsin paljon.

Ennen entryjen näyttämistä jo silminnähden poikki ollut Minter saapui lavalle lausumaan muutaman sanasen kehuen tapahtumaa ainutlaatuiseksi. Ainakaan briteissä ei kuulemaa järjestetä mitään vastaavaa ja ennen Suomeen tuloaan hänkin luuli vanhan mikrokulttuurin olevan jo kuollutta. Jotenkin sanat puhalsivat taas uskoa vanhojen mikrojen harrastajille ja Jeff keräsikin viikonlopun ylivoimaisesti parhaat aplodit. Muutenkin tuo lampaita jumaloiva heppu oli koko viikonlopun valtavan ystävällinen ja todella uskomattoman loistava tyyppi. Hänen läsnäolonsa toi paikalle niin käsittämättömän hengen ja fiiliksen, ettei moista edes voi sanoin kuvailla.

Demoskabaan osallistui peräti 25 tuotosta, joten niitä päästiin pällistelemään vasta jossakin 04.00 kieppeillä. Yksi ST-demokin osallistui compoon, mutta valitettavasti ISO ei ehtinyt saada sitä tarpeeksi toimivaan muotoon ja veti demon pois kisasta juuri ennen esittämistä. Jälkeenpäin juttelin koodarin kanssa ja hän sanoi yrittävänsä saada sen toimimaan ja mahdollisesti julkaisee sen sitten joskus. Toivottavasti teos näkee päivänvalon. Omasta mielestämme ehdottomasti paras demo oli Defence Forcen Oric-demo, joka oli todella mahtava koneen kyvyt huomioon ottaen. Se kuitenkin jäi kakkoseksi Vic-demon viedessä korkeimmat pisteet, Commodoren vahva kansansuosio näkyy edelleen. Myös Uniquen Amiga 1200 -intro oli ihan nätti. Compon kaikki entryt saatiin päätökseen muistaakseni joskus viiden-kuuden maissa. Nukkumapaikkana taas jo tutuksi tullut pöydän alusta ja vaihtovaatteilla täytetty Atari-kassi tyynynä vaivuin uneen. Aldor valitsi varmasti Partyjen legendaarisimman punkan, joka muodostui kolmesta tarkkaan asetellusta tuolista.

Sunnuntai
Heräilimme jossain yhdeksän kulmilla, aamiaiseksi raapaisimme kylmät lihapiirakat ja Pepsiä. Vieressä pari tyyppiä koodasivat Mac SE/30:llä ensin kai matopeliä, josta loppujen lopuksi tulikin tekstiä pyörittelevä demo. Ennen TMDC5:n alkua tapoimme aikaa Obsession-flipperillä, ja selän takan riitti väkeä pällistelemässä. Sitten pakkasimme koneet valmiiksi pakettiin kun oli vielä suht rauhallista. Vielä ennen lähtöä sain Kohina-koneen porukalta Rob Hubbardin haastattelun CD:llä. Heidän kuusnelosessaan oli mm. kyseisen legendaarisen C64-muusikon nimmari.

tAAt:n järjestämän Compon demoja alettiin näyttämään kai suht koht ajallaan ja tällä kertaa tarkoituksena oli tehdä tekstimoodissa potkuttava demo. Äänestys oli suoritettu jo aiemmin ja demot näytettiin käännetyssä järjestyksessä. Muutaman esityksen jälkeen päästiin jo itse asiaan ja täytyy sanoa, että aivan uskomattomia asioita oli tarjolla. Aivan kun olisi katsellut Falcon- tai A1200-demoja, tosin vaan resoluutio oli huonompi, taisipa olla jotakin 80x50 merkkiä. Kolme parasta palkittiin tAAt:n diplomeilla, baananilla ja Atarin tuotekasseilla. Oma aikataulumme loppui kesken ja piipahdimme vielä Aggressionin luona kiittämässä loistavasta viikonlopusta ja vaihtamassa pari sanaa ylläpitämästäni Suomen Atari-ohjelmien Arkistosta, jonne toivottavasti saamme joskus myös mm. Utopoksen Falcon-alphaversion.

Party oli ohi ja aloitimme tarpomisen kohti linja-auto asemaa. Tietenkin rinkka rapsahti ympäri kesken reissun ja kamera testasi Helsingin kadun puhtaanapitolaitoksen ammattitaitoa. Kuin hidastetussa filmissä näin miten kameran luukku kopsahti auki vajaaksi sekunniksi. Siinä kohtaa oli kaikki toivo jo mennyttä. Siinä sitten aikamme tapeltuamme kamojen kanssa myöhästyimme loppujen lopuksi jälleen bussista, mutta reilun tunnin odottelun jälkeen pääsimme matkaan. Kotona olimme joskus puoli kahdeksan maissa illalla. Väsyneinä, paskaisina ja paleltuneina, mutta silti tyytyväisinä. Koskaan ennen ei pehmeä sänky tuntunut niin taivaalliselta levätä kuin nyt. Ja loppujen lopuksi fototkin onnistuivat ihan kohtuullisesti, mitä voi pitää todellisena ihmeenä. Jeff Minterin foto komistaa "retroluolaani" niin kauan kun siinä on seinät pystyssä. Niin, ja Aldor vääntää edelleen pakkomielteen voimalla Tempest 2000:a Jaguarilla olohuoneessa kuin viimeistä päivää... Täytynee toimittaa raukka hoitoon :)

Outro
Vaikka viivästyksiä sattuikin, eivätkä koneet aina toimineet odotetulla tavalla oli fiilis kuitenkin enemmän kuin kohdallaan ja muilta osin järjestelyt olivat loistavat. Paikalle osasi helposti, kamat saatiin hetkessä paikalleen ja järjestäjät olivat kaiken aikaa ystävällisiä ja asiansa osaavia, kohvetta löytyi tarvittaessa, mikro oli sapuskan lämmitystä varten jne jne jne.

Luvatuista vieraista valitettavasti vain osa oli paikalla. Sen kummemmin Lynneä kuin Andrew Whittakeriakaan (Alien Vs. Predator koodari Jaguarille) ei paikalla näkynyt, saati sitten Infogramesin/Atarin väkeä. Atari-paidan ostohaaveet jäivät siis taas toteutumatta. Teettäkää järjestäjät kalliit muutamia Atari,- Commodore,- Vic,-, Vectrex,- yms. paitoja ensi vuoden Partyille. Menevät varmasti kaupaksi.

Väkeä oli kuitenkin paikalla mukavasti ja tapahtumasta jäi paljon ikimuistoisia hetkiä mieleen.

Varsinkin Minterin läsnäolo loi niin uskomatonta henkeä, ettei sitä voi kuvailla sanoin. Jeffin tapaaminen, samaan kuvaan pääseminen ja Tempest 3000:n pelaaminenkin olivat varmasti juuri niitä asioita, joita voi tapahtua vain kerran elämässä. Voi teitä parkoja, jotka missasitte superhienon viikonlopun.

Alt Scene kaipaa lisää tällaisia tapahtumia. Hip hurraa ja kiitokset kaikille oudoille ja omituisille friikeille, jotka teitte Partysta ikimuistoisen! Toivottavasti näemme taas ensi vuonna...

Alt Party Hallitsee, vati vati vati vati ;)

© Marko Latvanen / Olipa kerran Atari... 2006