Ranskassa puhelimenkäyttäjä voi istua olohuoneessaan ja silmäillä
viimeisiä pörssikursseja tai perehtyä päivän horoskooppiin
puhelinnäyttöpäätteeltään. Maanviljelijä voi tutkia lannoitusohjelmia
tai viimeisimpiä säätiedotuksia. Joitakin vuosia sitten aloitettiin
Ranskassa Minitel-niminen puhelinluettelo- ja tietopalvelujärjestelmä.
Melko nopeasti muodostui joitakin erikoispalvelualueita: esim.
seksinälkäinen voi tyydyttää tarpeensa näppäilemällä toiveensa
sähköisessä "ilotalossa". Ranskalaiset kutsuvat näitä viestintäpalveluja
nimellä Minitel Rose, vaalenpunainen Minitel. Jos moinen meno
alkaa kaivertaa katolisen ranskalaisen mieltä hän voi myös ripittäytyä
saman päätteen ääressä.
Jo kolme ja puoli miljoonaa ranskalaista kotia on avannut ovensa
Minitelille. Puhelintilaajat voivat valita puhelinluettelon tai
ilmaisen näyttöpäätteen välillä. Näyttöpäätteen kuvaruutuun saa
tarvitsemansa puhelinnumeron. Samasta laitteesta avautuu
mahdollisuudet tuhansien avoimeen tietoverkostoon liittyvien
palvelujen nauttimiseen. Minitel tuli ranskalaisiin koteihin Ranskan
posti- ja telehallituksen DGT:n aloitteesta, ilman poliittista
keskustelua tai päätöksentekoa.
Suomessakin on vastaavaa tekeillä. Minitelin mallin mukainen kokeilu
aloitetaan 2-4 paikkakunnalla. Hanke kulkee nimellä Yleinen tietoverkko
ja kansalaisen tietoasema. Asialla ovat liikenneministeriö, valtion
varainministeriö, posti- ja telehallitus sekä yrityksistä muun muassa
Nokia ja Lohja. Posti- ja telelaitos on rakentanut koko maan kattavan
teknisesti ja toiminnallisesti hyvin modernin palveluverkon, jonka
nimi on TeleSampo. Tästä verkosta on pääsy suomalaisiin videotex-
palveluihin, noin kymmeneen tärkeimpään eurooppalaiseen videotex-
järjestelmään, lukuisiin muihin koti- ja ulkomaisiin tietopalveluihin,
sanomanvälitysjärjestelmiin ja tuhansiin tietokantoihin ympäri maailmaa.
Nykyään Suomessa on noin kahdeksankymmentä julkista tietokantaa.
Tämä kaikki on todella jo olemassa Suomessa. Vasta päättyneillä
Toimisto tarvikkeiden-messuilla esiteltiin PTL:n valmiita puheli-
näyttöpäätteitä ja näillä laittella oli mahdollisuus tutustua
olemassa oleviin tietoverkkoihin ja -palveluihin. Näin Suomessakin
on asiaa valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa ilman keskustelua tai
poliittista päätöksentekoa. Mistä sitten pitäisi keskustella?
Pitääkö sähköisissä postilaatikoissa olla täydellinen
mielipiteen ja sanomisen vapaus? Sanomisen vapaushan sähköisissä
postilaatikoissa on erilaista kuin esim. sananvapaus lehdissä.
Lehdissä tekstin valikoi ja toimittaa lehden tekijät, toimituskunta.
"Bokseissa" sanomisia valvoo sysop, mutta miten hänen pitää suhtautua
esim. private-mail:iin. Päteekö tässä ns. postisalaisuus?
Kuuluuko vapauteen vapaus välittää seksiin liittyviä viestejä?
Antaako päiväkahviseuraa ja muuta matkaseuraa etsiville palstatilaa?
Nämä tietysti on mahdollisesti ilmaantuvia ääritapauksia, mutta
jo nyt löytyy töhertelijöitä. Jotkut ovat ottaneet suorastaan
harrastuksekseen törkeyksien riimustamisen tai piirustamisen
viestinvälitysjärjestelmiin, sama se onko kyseessä julkinen
järjestelmä kuten Elisa tai harrastajien pystyttämä boksi.
Onko järkevää, että joka kodissa olisi pääte? Voitaisiinko
päätteet sijoittaa esimerkiksi kirjastoihin? Kirjastoissa on jo nyt
tietokantoihin perehtyneitä työntekijöitä. Kirjastoista haetaan
usein tietoa eikä vain lukemista ajanvietteeksi. Näin tietoa-
janoava tulisi tietoa hakemaan paikkaan, josta hän on sitä
aikaisemminkin tottunut hakemaan.
Tai perustettaisiinko Ruotsin ja joidenkin muiden maiden mallin
mukaisia tietotupia (telecottages)? Tietokoneita harrastuksenaan
pitävät hankkivat joka tapauksessa itse koneensa eikä heille
riittäisi puhelinpäätteen kaltainen rajoitettu laita.
Sellaiset, joka eivät välttämättä halua tietokonetta kotiinsa
voisivat mennä noihin tietotupiin. Laitekehittäjät Nokia ja Lohja
varmasti haluaisivat päätteen joka kotiin, koska saisivat näin
mahdollisimman suuret laitevalmistustilaukset.
Harrastelijoiden keskuudessa sähköiset postilaatikot ja tietopankit on
ennestään tuttuja. Ensimmäinen suomalainen "boksi", CBBS Helsinki,
avattiin kesällä 1982. CBBS Hesassa oli Brain Wave I-merkkinen
CP/M-kone ja massamuistina 400-kiloinen levykeasema.
Harva olisi tuolloin osannut kuvitella, että kuuden vuoden kuluttua
niitä olisi jo satakertainen määrä. Kolmen vuoden kuluttuakaan ei
ollut kuin viitisen boksia. Moni kokeneempi "liikennöitsijä" muistelee
liikutuksella Cammoansa, jossa terminaalisoftana käytettiin paririvistä
basic-pääteohjelmaa. Sellaisista hienouksista kuin pienet kirjaimet tai
puhumattakaan "skandeista" ei ollut hajuakaan.
Nykyään suurissa purkeissa voi olla parikymmentä käyttäjää
samanaikaisesti. Muistin tila on ilmaistavissa "megoissa" ja nopeus
on kasvanut huimasti. Vaikka boksit yleensä ei maksa kuin puhelin-
laitoksen käyttömaksut on joukkoon ilmestynyt muutamia maksullisiakin.
Atk on todenteolla tunkeutumassa joka kotiin tahdottiinpa
sitä tai ei. Nyt se tapahtuu puhelinpäätteen muodossa. Tietokoneesta
on tulossa yhtä tavanomainen ja yleinen kuin puhelimesta tai
televisiosta. Kehityksellä voi olla arvaamattomia seurauksia.
Jotain suuntaanäyttävää varmasti on selvinnyt harrastajien perustamissa
bokseissa. Vaikkakin harrastajat on erikoistapaus verrattuna
"tavallisiin ihmisiin", joiden kohdalla pitää vielä keksiä keinot
miten poistaa tietokoneeseen liittyvät pelot.
Seikkaillessa boksien puurakenteissa
lohduttanee Hitchhikerin guiden
kannessa ollut teksti: Don't panic!
Jan Alanco
|